Sivut

lauantai 22. marraskuuta 2014

Monta tekstiä yhdeksi

Lukuisia luonnoksia joissa on muutama rivi tekstiä. Ei vain saa ajatusta kasaan niiden kanssa, joten jos vaikka yritetään saada kaikki selkeästi mahdutettua samaan tekstiin. Nyt kun ajatus juoksee, vaikka flunssa iskee taas.

Saatiin vihdoin hommattua kotiin loput valaisimet! Nyt on valoa niin paljon, että välillä oikein hirvittää. Eipähän tarvitse koko päivää kärvistellä jalka ja- pöytälampulla. ;) Rahaa tähän sisustusvimmaan saatiin taas menemään aivan liikaa, mutta maksa nyt niin voit nauttia vuosia!

Eilen kaupasta tullessamme mua odotti aikuisopistolta tullut kirje.. En ensiksi meinannut uskaltaa sitä avata, koska olin varma ettei huonosti menneen haastattelun jälkeen voinut mitenkään tärpätä.
Toisin kävi, nimittäin koulu alkaa 7.1.2015! Tässä nyt vain pähkäillään, miten saan koulun järkkäiltyä tämän maha-asukin kanssa, mutta kyllä se jotenkin asettuu. Jos ei muuta, niin synnytyksen jälkeen täytyy ottaa kauhea kiri, että saa opinnoissa muut kiinni. :)

Asukki voi hyvin, ainakin oman olon perusteella. Liian pitkät ruokavälit aiheuttaa niin järkyttävän olon, että muistaa hyvin syödä säännöllisesti. Myös ruokamieltymykset muuttuu koko ajan ja mielihaluja löytyy joka päivä.
Kasvukivut on ihan järkyttävät! Mietittiin jo, että onkohan tuolla kaksoset tulossa kun pömpöttää ja kiristää nin tuhottoman paljon.. :D
Rv 5+6 - pikkasenko turvottaa!
Ensi keskiviikkona on vuorossa ensimmäinen neuvola! Pelottaa ihan sikana, nimittäin verikokeet otetaan todennäköisesti silloin, ellen saa itseäni puhuttua niistä pois.. :D

4 kommenttia :

  1. Onnea kouluun pääsemisestä ja ompas siellä söpö masukin =)) ♡ en tiennytkään että saatte vauvan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! ♥ Tää raskaus tuli meillekkin sinänsä vähän yllärinä, kun otti pienoisen varaslähdön :D

      Poista
  2. jääänpäs seurailemaan :) tsemppiä odotukseen :)

    VastaaPoista

Onhan kommenttisi asiallinen? Tarkistan jokaisen kommentin, enkä julkaise sellaisia, jotka ovat sisällöltään ulkopuolisia loukkaavia enkä muitakaan asiattomia. Tälläiset voi laittaa minulle suoraan fb:ssä tai sitten blogin sähköpostiin.

Minä kiitän kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...