Sivut

lauantai 14. helmikuuta 2015

Tokkuraiset kuulumiset


Olen viime päivinä päivittänyt instagramia tiuhempaan tahtia, mitä normaalisti. Osittain syynä on parempi puhelimessa oleva kamera ja yhtenä syynä se, etten ole voinut juurikaan istua.

Maria tosiaan sairastui mahatautiin ja parani onneksi jo keskiviikon ja torstain välisenä aikana, mutta sitten mulle tuli torstaiaamuna koulussa todella huono olo ja ajattelin että olisi ollut vain nälästä johtuvaa. Eipä ollut, juuri kun olin päässyt piippaamaan ajokorttini ruokalassa, jouduin kurssikaverille sanomaan, että pitää juosta vessaan - puklutauti oli tullut mulle. Lähdin suoraan sitten kotiin huilaamaan. Ei se sitten ihan nappiin mennyt, koko ajan olo paheni kunnes lopulta Niko joutui soittamaan ambulanssin iltapäivällä, kun tärisin kylpyhuoneen lattialla oksentaen kaiken pihalle eikä tajunnantasokaan ihan kunnossa ollut. Ensihoitajat laittoivat tipan ja lähtivät kuskaamaan keskussairaalaan. Siellä oltiin yli 6 tuntia tiputuksessa ja diagnoosi oli norovirus. Sintillä oli onneksi koko ajan kaikki kunnossa, potki liian kovaakin jo ennestään kipeään vatsaan.

12.2.2015 - yli 3 tuntia jo ehditty makoilla sairaalassa
Kävely on heikolla hapella, eilen kaupassa melkein lähti taju ja illalla lähdin subista hakemaan itselleni salaatin ja samalla apteekista särkylääkettä, niin tietenkin mun tuurilla subin jonot oli ihan järkyttävät ja jalat lähti sitten kassalla alta. Siinä ihan sekaisin hourailin kassatyöntekijöille että pyörryttää ja auttoivat istumaan ja toivat juotavaa.
Tänään on ollut jo parempi olo, päässä tosin heittää ja harjoitussupistuksen tapaisia tulee tosi paljon jos istun tai kävelen.

Niko tänään sitten yllätti samalla kun kävi kaupassa, toi uuden muumimukin!
Ihana mies mulla! ♥
Tässä ollaan jo ystävän ja Nikon kanssa vitsailtu, että erakoidutaan synnytykseen saakka koko perhe kotiin, kun johan tässä on nyt jokainen vuorollaan joutunut jostain syystä sairaalaan.. :D Voiko enään huonommin vuosi alkaa? :D Jos nyt olisi meidän sairastelut sairasteltu. Toivon vaan todella, että maanantaina kaikki nämä päässäheittämiset ja muut olisi poissa, että pääsisin lähtemään kouluun.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Onhan kommenttisi asiallinen? Tarkistan jokaisen kommentin, enkä julkaise sellaisia, jotka ovat sisällöltään ulkopuolisia loukkaavia enkä muitakaan asiattomia. Tälläiset voi laittaa minulle suoraan fb:ssä tai sitten blogin sähköpostiin.

Minä kiitän kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...