Sivut

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Sieltä ne tuli

Johan niitä silent-refluksioireita odoteltiinkin jo melkein 3 viikkoa! Oikeastaan näitä on ollut jo syntymästä saakka, mutta nyt ne on päivä päivältä vaan pahentuneet. Syömisestä on tullut niin syöttäjälle kuin syöjällekkin yhtä helvettiä, kun vähän väliä pieni meinaa tukehtua maitoon sen mennessä väärään kurkkuun ja vähänkään väärässä asennossa kun syöttää, alkaa hikottelu ja vääntelehteminen. Yritäppä siinä imettää stressittömästi, etenkin kun imetysrauhaa ei kotona yksinkertaisesti ole. 

Epätoivo alkaa jo valtaamaan pahasti mielen, kun Marian kanssa imetys epäonnistui molempien kyvyttömyyden vuoksi, kun jännitin ja pelkäsin imettämistä Marian samalla saadessa hirveitä rintaraivareita sekä inhosin sitä kipua - Maria ei vain osannut eikä oppinut oikeaa imuotetta.
Nyt Mipan kanssa ollaan menossa siihen, ettei missään muussa asennossa voi kohta varmaan imettää paitsi kyljeltään meidän sängyssä, kun selkeästi toinen menee kipeäksi vaikka kuinka kikkailen likan pystyasentoon rinnalle. Mikään ei tunnu enään auttavan ja se syö halua jatkaa imettämistä. 
Viimeinen oljenkorsi on nyt ennen lääkäriin soittoa, että karsin kaiken allergisoivan pois ruokavaliosta, eli toisin sanoen en voi syödä normaalisti mitään - kahvi, maitotuotteet, kananmuna jätetään pois ja jos se ei vie selkeää kipeyttä pois, niin sitten väkisin refluksitesteihin. En aio enään katsoa vierestä 2 vuotta lapsen hirveää oireilua samalla, kun "ammattilaiset" nauraa meidät vastaanotolta ulos.

Hauskinta tässä on se, ettei voida edes korvikkeita antaa, kun nekin aiheuttaa vatsakipua - vielä pahempaa mitä nyt jo on.. Mä jotenkin arvasin, että helppo raskaus viittaa maailman kauheimpaan vauva-arkeen, prkl.. 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Voihan bili-arvot + ristiäissuunnitelmia

Meidän vauva on keltainen. Ihmettelin jo synnärillä, että oliko Mipa jotenkin rusehtavan värinen mutta ajattelin sen johtuvan kellertävästä huonevalosta joten annoin asian olla. Sitten koitti kotiutumispäivä ja lääkäri sitten sanoi mitattuaan iholta keltaisuusarvot, että ollaan viitearvojen ylärajoilla, mutta ei näe ongelmaksi kotiutumiselle. Myöhemmin silmien valkuaiset alkoivat kellertämään, mutta enhän mä osannut reagoida asiaan vaan huolestuin kun iho oli suhteellisen oranssi kun oltiin oltu päivä kaksi kotona.
Eilen neuvolassa sitten terkkari sanoi, että keltaisuutta on vielä suhteellisen paljon ja Mipan iho on todella punainen, mutta silmät oli ok ja muutenkin todella pirtsakka mukula on, niin käski vain kotona seurata ihonväriä. Kotona oli kummiskin keltaisuus kadonnut hyvää vauhtia kasvoista eikä ole lisääntynyt siitä mitä oli pahimmillaan. Nyt on pientä seurailtava kotona ja herkästi lähdettävä lekurille ottamaan tarkempia arvoja. Mipa kummiskin syö todella paljon ja aineenvaihdunta toimii ripeästi, joten sen takia ei onneksi tarvitse vielä huolehtia. Muuten neuvolassa ei ollut mitään kummallista, paino pienellä on jo ylittänyt syntymäpainon, joten saadaan nukkua yöllä pidempiä pätkiä, kun päivisin kummiskin tankkaa 2-3 tunnin välein. :)

Nyt on myös varattu ristiäispäivä, mutta huolta aiheuttaa kastemekko. Viimeksi lainattiin seurakunnalta mekko, mutta olivat jo silloin harvinaisen v-mäistä porukkaa asian suhteen, joten ajateltiin ostaa oma, jota tytöt voivat halutessaan käyttää sitten omien lastensa kanssa. Mutta mistä ihmeestä löytää järkevän hintaisen, simppelin kastemekon? Itsessään juhlamekko meillä on jo valmiina ja kotona juhliessa on aivan yksi ja sama, onko itse kastetilaisuuden jälkeen alasti vai juhlavetimissä. ;) Myös Marialle pitäisi jonkinlainen juhlamekko jostain keksiä, mutta se ei ole niin kriittinen kun Marsalle voi helposti löytää mekon, toista se on pikkusiskonsa kohdalla. Joten kaikki vinkit ja suosittelut jakoon!
Vili ja Nöpö taustajoukkoina etsimässä kastemekkoa :D

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Viikko elämistä takana

Ensimmäiseksi kiitos onnitteluista! :) Hui, pikkuinen on jo 8 päivän ikäinen! Jotenkin tuntuu oudolta, miten aika menee niin nopeasti. Vastahan me oltiin aloittamassa ensimmäistä kunnon yötä sairaalassa osastolla ja juuri tultiin kotiin! Meillä on kaikki hyvin, etenkin kun Marialla alkaa uhma-mustasukkaisuus helpottamaan ja imetyskin sujuu, nyt vielä paremmin kun sain haettua itselleni sähkökäyttöisen pumpun, jolla saa ylimääräiset maidot talteen ja edes yhden yön niinsanottua syöttövapaata. ;)
Ylpeä isosisko 16.7. ♥
Kiitos myös vinkeistä kipeiden rinnanpäiden kanssa - rintakumit ei toimineet edes Marian aikana ja haavaumatkin parantuneet, kiitos äitiyspakkauksen mukana tulleen rasvan. Yöt menee todella hyvin, oikeastaan ihmeellisen hyvin kun Sintti heräilee vain kerran yössä. Yösyöttö on nyt vajaan viikon ajan ollut aina klo 23-24, josta seuraavan kerran syödään vasta 4-6 välillä aamuyöllä. Hyvät unenlahjat kyllä on, mulla ja Nikolla tosin on aavistuksen ahdasta kun nukutaan kaikki neljä meidän sängyssä.. :D Vielä on niin paljon laiteltavaa tyttöjen huoneessa, ettei olla viitsitty Mariaa sinne siirtää ja huolettaa jos Marsa kokee omaan huoneeseen liian aikaisin siirtämisen huonona, kun mustasukkaisuus on ollut voimakkaampaa mitä osattiin koskaan edes kuvitella. Ollaan kyllä mietitty, että otettaisiin Marian sänky alkuun meidän huoneeseen ja siitä siirryttäisiin hiljalleen omaan huoneeseen.
♥ 19.7.
Tosin iho-ongelmat tuli nopeammin kuvioihin, mitä Marian kanssa. Sintillä ei selvästikkään iho kestä "vauvarasvoja" vaan on aiheuttanut ihon kuoriutumista ympäri kehon - Marialla oli sama, ainoat mitkä rasvat sopi oli Aqualan L ja punainen Apobase. Huomenna täytyy käydä apteekissa, kun tänään unohtui. Huoh, iho-ongelmat on vain niin äärettömän kuormittavia kun omassakin ihossa on niin iso hoitaminen että pysyy kunnossa.
Neiti 8 päivää ♥ 19.7.
Eilen ehdittiin hieman juhlia mun syntymäpäiviä, tupareita ja pikkuista. Syntymäpäivä meni kotiutuessa, joten pidettiin kaikki samalla kertaa. Hulinaa riitti, ainakin itse väsähdin päivästä todella paljon kun tämä talo on kuin sauna heti pienenkin auringon pilkahduksen tultua esiin ja jo appivanhempien olo nostatti entisestään lämpötiloja sisällä. Illalla kävi vielä Marian kummit pyörähtämässä kahvilla ja tänään isäni avokkinsa kanssa. :)

Kakku meni nopeasti, eikä tosin haittaa yhtään! Nyt päästään taas rauhoittumaan hetkeksi, huomenna soittoa uuteen neuvolaan ja sitten aloitetaankin järjestelemään ristiäisiä. Koko loppukesä menee juhlien järjestelyissä ja koulukin jatkuu todennäköisesti elokuussa, joten kiirettä tulee pitämään!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Ensimmäiset kuulumiset

Tosiaan, pieni tyttö syntyi lauantai-iltana, juuri muuton päätteeksi. Koko päivän oli supistellut, joten osasin aavistella että lähtö tulee mutta se tulikin vähän äkäiseen. Onneksi N oli lupautunut tulemaan jo illasta meille, että Marian olisi helpompi aamulla suhtautua jos Niko ei olisi ehtinyt ennen heräämistä takaisin.

Kyllä tuohon reissuun kaikkea mahtui, toispuoleinen ponnistustarve tuli jo automatkalla ja synnärille päästyämme eivät edes nimeä ehtineet kysellä kun samantien ohjasivat synnytyssaliin. :D Kalvot puhkesi tilanteen tarkistuksessa, käyrillä pikkuinen ei ehtinyt olemaan juuri ollenkaan kun pitikin alkaa ponnistamaan. PCB:tä eivät saaneet kuin toiselle puolelle osittain laitettua eikä ehtinyt edes vaikuttaa kun piti alkaa ponnistamaan. 4,5 tuntia kokonaiskesto, ponnistus 6 min neljällä työnnöllä ja lopputuloksena lauantai-iltana klo 23:35 tuli hän:
Synnytys oli todella nopea ja raju, mikä aiheutti mulle pahan shokin joka helpotti vasta aamulla kun yöhoitaja toi jotain väsyttävää kipulääkettä, mikä sai nukahtamaan. Koko keho tärisi, jalat ei kantanut ja tajunnantaso heitteli jossain aivan muualla. Oikeastaan aika pelottavaa, vasta sunnuntai-iltana ajatus kulki kunnolla. Onneksi ei tarvinnut muuta tehdä kuin imettää ja nukkua pienen kanssa, kun Niko kävi Marian kanssa jo aamulla sairaalalla niin sai huilata illat ihan kunnolla. 
Ensinäkeminen siskojen välillä ♥
Maria on ollut alusta saakka todella ylpeä isosisko, nyt kotona on alkanut näyttämään mustasukkaisuuden merkkejä mutta ymmärtäähän sen. Itsellä vain voimat vähän vähissä vielä, niin Marian testailut ei kauheasti nappaa mutta onneksi Niko on tukena. Kovasti haluaa hoitaa siskoa, ja sitä saa myös tehdä. :)
Sunnuntai-iltana aukesi silmät kunnolla ensimmäistä kertaa :)
 Kotiin päästiin maanantaina, kun molempien kunto oli hyvä ja imetys onnistunut koko sairaalassa oloajan. Kotona rinnat aukesi (taas), joten rintapumppu on ollut kova sana jotta saisi pidettyä maidontuontannon yllä ja välillä tietenkin kykenemisen mukaan ihan rintaruokinnallakin ollaan pärjätty hyvin. :) Kova likka on kyllä syömään, ihan isäänsä tullut. ;)
Ensimmäiset päiväunet kotona
 On meillä sentään virallinen vauvavahti - tällä kertaa sitä roolia hoitaa Lumo! :D

Nyt on aika lähteä unipuuhiin, että jaksaa yöllä herätä syöttämään. Ihmeen hyvin on yöt sujuneet, vaikka alkuun jännittikin että miten tulee käymään. :)

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Hän on täällä!

Ja niin äiti päätti, että alkaa ennustajaksi - Sintti syntyi raskausviikolla 39+1 eli 11.7.2015 ennen puoltayötä aikamoisella kiireellä. Muutto onneksi ehdittiin suurilta osin tekemään loppuun joten ei tarvitse sitäkään murehtia. :) Nyt ollaan oltu osastolla ja kaikki on sujunut alun jälkeen hyvin, niin päästään jo tänään kotiin vain jos lääkärintarkastuksessa ei löydy mitään esteitä! :)
Puhelin on tähän hommaan huono, joten olkoot tämä sellainen hengissä ollaan -kuulutus. ;)


Ps. Hyvää syntymäpäivää minä, tämän jälkeen olen aina vain 25 vuotias :D

torstai 9. heinäkuuta 2015

Projetktina muksujen huone - osa 1

En muista, milloin olisin nähnyt niin levottoman huoneen! Jo ensimmäisellä näyttökerralla kun taloa kävimme katsomassa, ahdistuin kyseisessä huoneessa todella pahasti - piti vain päästä pois ja äkkiä! Eihän siinä, tehosteseinä on aina tehosteseinä, mutta mitäs sitten kun niitä on neljä?!

Lähtötilanne on siis tämän näköinen
Parvekkeen ovelta
Huoneen ovelta
Eli molemmat isot seinät on kuviolliset ja pienet seinät on täysin punaiset. Huhhuh! Mutta onneksi tykkään rempata, niin käytiin hakemassa värimaailmaa selvemmäksi ja päädyttiin että ainakin ensimmäisen kuvan kuviollinen jää sellaiseksi kuin nyt on, punaiset muuttuvat vaaleiksi ja tuon toisen ison seinän kohtalo on vielä auki. 
Mutta kukas hän on? 
Heh, saa nähdä minkälainen lopputuloksesta tulee! Meidänkin huoneeseen on tulossa pientä ehostusta, kuten myös eteiseen ja välikäytävään, mutta niistä myöhemmin! 

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Sneak peak

Lupailin pientä kuvapostauksen tynkää meidän talolta, joten tässä tulee. Kuvat pääsääntöisesti ulkoa, kun sisällä oli vielä jonkin verran vanhan asukkaan tavaroita, joten en viitsinyt kauheasti siellä räpsiä. Kyllä sisäkuvia tulee, malttia vain ;)
Oman tontin reunalla, pihatie :)
Terassia ei tehdä kiinteänä vielä, vaan tehdään väliaikaisratkaisu sekä ostetaan paviljonki talon päätyyn, kun salaojat joudutaan kaivamaan parin vuoden sisällä, samoiten kissatarhan kanssa ei pidetä kiirettä. :)
Tontin vasemmasta takanurkasta, eli kyllä tuolla on tilaa muksujen juosta!
Ulkomaalaus on aika järkky, väri tulee vaihtumaan ja laudoitusten kunto tarkistetaan sitten kun aletaan julkisivua remppaamaan. Meillähän siis vaihtuu ikkunat, olohuoneen sekä ruokasalin sähköt menee uusiksi ja samalla sitten pintaremonttia, muta niiden kanssa ei pidetä kiirettä. :)
Oikea seinusta, mihin tulossa kissatarha
Eteinen menee pintaremonttiin, kellertävän ruskea maali vaihtuu vaaleaan, valoa tuovaan väriin ja puupaneeli saa jäädä :) Sekä tuo alue keittiön ja eteisen välillä menettää sinivihreän värinsä ja vaihtuu myöskin vaaleaan. :)
Nikon toimiston ovelta - eteiskäytävä, oikealla olohuone ja suoraan perällä keittiö :)
Monet ovat kauhistelleet tuota työn määrää, mutta ei voi odottaa muuta kun puhutaan rintamamiestaloista, joissa kattoparrujen seassa voi olla myös ratakiskoa. ;) Ja onpahan tekemistä, koko ajan jotain saa tehdä, ei tule tylsää! Anoppi kauhisteli pihan suurta työllistämistä, mutta kyllähän siirä isotöisen saa jos niin haluaa, eikös? ;)

Miltä näyttää, lähtisittekö tälläisen projektin kimppuun viimeisillään raskaana ollessanne? :)

perjantai 3. heinäkuuta 2015

Suurin stressi ohi

Tai niin me luultiin vielä keskiviikko aamuna, kun maanantaina meistä tuli lainallisia (eli 25-30 vuodeksi superköyhiä :D) ja sen vastineeksi omistajuus talosta siirtyi meille. Nyt meillä on oma koti maalla jonka hallintaoikeus siirtyy viimeistään 12. päivä. Ollaan siis pakkailtu, tai nyt Niko on pakkaillut kun mulle tuli ponnistelukielto loppuajaksi, jos meinataan saada pidettyä matkustelija lähellekkään laskettua.

Neuvolassa mulla oli oman terkkarini sijainen, joka oli kyllä oikeasti asiansa tietävä ja osasi jo kohdun painelusta ja mittailuisa yms sanomaan, että paikat on kypsät aukenemista lukuunottamatta kun sitä ei tarkistanut. Mutta kaikki on muuten valmiina, sintti on kiinnittynyt tiukasti lantioon, kudokset pehmenneet lisää (enteilee kuulemma synnytystä lähiviikoille) ja myös pikkuisen sykkeet on lähteneet tippumaan hiljalleen alaspäin, mikä Mariankin kanssa oli viikkoa ennen synnytystä tapahtunut, josta sitten liikkeet alkoi vähenemään. Tänään saavutettiin 38 viikko, joten jos tosissaan meinattiin saada eri kuntaan tämä pikkuinen syntymään, niin täytyy pitää jalkoja ristissä ja nostaa jalat ylös. :D Muuten ei ollut mitään kummempaa, verenpaineet alkaneet nousta normaaleihin arvoihin, hb oli 98 mikä on pykälän verran noussut toukokuusta. Ihme kyllä että on noussut, kun en ole muistanut tässä välissä syödä rautaa kun ehkä max 4 tabletin verran, hupsista! :D

Käytiin toissapäivänä hakemassa pihalle terassikalusteet, vielä pitäisi kaikkea muutakin hankkia, mm. ruohonleikkuri, puutarhaletkua ja mitähän kaikkea. Kauheasti olisi itsellä suunnitelmissa pihaa varten. Mitään isoa ei sinne nyt olla tekemässä, kun joudutaan parin vuoden sisään tarkistamaan salaojien kunto, joten mitään pysyvää ei seinien vierustoille tehdä nyt, vaan esim. kissatarhakin valmistellaan niin että voidaan tarvittaessa siirtää, kun aletaan kaivamaan seinustoja auki.
Tänään mennään viettämään talolle viikonloppua, kun entinen omistaja lähtee reissuun joten talo on tyhjä ja saadaan onneksi samalla viedä tavaroita. :)

Nyt tuli kuvaton postaus, mutta en jaksa kaivaa kameraa nyt esille jossa olisi kuluneilta päiviltä joitain kuvia, mutta ajattelin tänään napsia lisää kuvia niin voisin jonkinsortin kuvapostauksen tehdä. :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...