Sivut

torstai 31. maaliskuuta 2016

Ilman satulaa

Ressulla oli tiistaina suhteellisen rankka treeni ja oon ollut ihan äärettömän väsynyt, kun ennen Ressun liikutusta olin käynyt tekemässä aamu- ja päivätallit joten ajattelin tehdä pelkän humputtelutreenin. Tallilla sitten totesin, että mennään ilman satulaa kun ei tuullut oikeastaan yhtään. Olin kyllä varautunut, että Ressu olisi ihan viritetty viulunkieli kun oli jo tarhasta haettaessa aika säpäkkä, mutta yllättävän hyvin herra puksutti menemään eikä juurikaan välittänyt satulattomuudesta. Välillä meinasi herran sietokyky keittää yli, kun mulla oli hakeminen istumisen kanssa - viimeksi Topin kanssa oon ratsastanut ilman satulaa ja Topilla oli enemmän mahaa leveyssuunnassa kun taas Ressulla mahaa on enemmän alaspäin, joten alkuun oma tasapaino oli aivan hakoteillä. :D

Ressu kyttää järvellä olevia joutsenia
Tehtiin käynnissä paljon taivutuksia, takaosakäännöksiä, väistöjä ja ravissa treenattiin väistöjä sekä ihan perus taivutuksia. Asetuksien kanssa Ressun kanssa meillä on myös ollut hieman ongelmia etenkin oikeaan kierrokseen, missä on erittäin kiireinen eikä malta asettua väistöjen jälkeen. Nyt onneksi löytyi nappulat siihenkin kunnolla. Ressulta luonnistui kaikki nyt paljon paremmin, kun pääsin paremmin lähelle ja sitä kautta vaikuttamaan istunnalla. Satulassa en jotenkin pääse tarpeeksi syvälle välillä, tosin huomasin eilen illalla että on lonkankoukistajat aivan jumissa joten täytyisi venytellä kunnolla nyt iltaisin.

Voi olla, että saisin Nikon nakitettua tallille mukaan ensi viikolla. Maria kun on hoidossa ja Mian voi tyrkätä vaikka mummolaan siksi aikaa, niin saisi välillä kunnon materiaaliakin meidän menosta, vielä kun sitä yhteistä menoa on. ;)

Oliverikin siirtyi uudelle tallille, jossa opetetaan kärryjen eteen. Hienosti oli poika kuulemma matkustanut traikussa sekä uudella tallilla. Pieni ei ole koskaan edes ollut trailerissa aikaisemmin, ainoastaan pihassa kyseisen härvelin nähnyt samalla kun on tarhaillut. :) Nyt samalla alkavat opettelemaan uudella tallilla Oliverin kanssa näyttelyitä varten ja laidunkauden alkaessa pääsee leputtamaan pientä pääkoppaansa. :)

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Puurot ja vellit sekaisin

Ressulla nimittäin. Kävin tekemässä aamu- ja päivätallin ennen Ressun liikuttamista ja siellähän herra oli karkuteillä pellolla. Oli jonkun sätkyn saanut ulos viedessä ja päässyt irti eikä tuttuun tapaansa ollut antanut kiinni. Parin näkkärin avulla sain houkuteltua pellolta kiinni ja ei muutakuin putsaamiseen ja kentälle.

Kelistä en viitsi edes sanoa mitään, kun tuntuu että monessa blogissa enää muusta hehkuteta joten sen vain sanon että jumpe oli ihanaa ratsastaa kunnolla! Koko talvi on mennyt enemmän tai vähemmän heikolla treenimenestyksellä, joten nyt kun sai päästellä laukassa kunnolla molempiin suuntiin ilman että tarvitsi miettiä pettääkö pohja alta tai liukastutaanko. Päädyissä salaojat oli vielä hieman kohmeessa joten oli paikoittain märempää hiekkaa joka sitten rullasi herkemmin alta, mutta suurempia vahinkoja ei onneksi tullut, kunhan Ressu itse muisti nostella jalkojaan kunnolla.
Tuuli oli kyllä jotain aivan järkyttävää joka sitten aiheutti Ressulle tyypillisiä sätkykohtauksia. Pari kertaa kiikutti mua kentällä kuin märkää tiskirättiä, mutta nopeasti onneksi ruotuun sai. Kyllähän se on kamalaa, kun karsinanovethan saattaa tuollaisia poneja syödä. ;)

Käynnissä Ressu oli tosi hyvä, mutta ravissa pakka levisi aivan totaalisesti. Milloin yritti juosta alta, sai hepuleita jos erehtyi jalalla edes koskemaan kylkiin, karkasi kuolaimelta tai vaihtoehtoisesti painoi niin maan perkeleesti ettei ole tosikaan. Päätin sitten tehdä kunnon kurinpalautuksen aina kun yritti juosta alta, pyysin todella pientä ravia samalla pitäen huolta ettei paina kummiskaan kädelle ja kulkee rehellisesti jalasta eteen ja heti kun rentoutui, pyysin reilusti eteen. Takaisin pieneen heti jos lähti juoksemaan selättömänä kamelina. Välillä homma tuntui aivan päättömältä, kun jalalla ei saanut koskea ollenkaan ilman että otti herneitä nenään, mutta sinnikkyydellä herra lopetti hölmöilyt. Portin puoleisessa päädyssä kulmat oli Ressun mielestä jotain aivan kamalaa, ja kulmissa koko ajan yritti juosta alta pois, mutta pysyi hanskassa kunhan sai pidettyä ulkotuen kunnossa ja taivuttaa sisäpohkeen ympärille niin pysyi myös Ressu kunnolla kuulolla.

Loppuraveissa halusin että Ressu venyttää nenää kunnolla eteenalas, kun kulkee luonnostaan niska korkealla. Hyvin sieltä loppupeleissä venyttiin selkä ylhäällä ja edestä silti kevyenä. Tästä on hyvä jatkaa ja toivotaan ettei lunta enää tule eikä pahemmin sitä pakkastakaan. :)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pieni paholainen

Nopeimmat varmaan huomasivatkin instagramissa kuvan pienestä suokkiorista. Ostin vuoden vaihteessa osuuden Oliverista ja tänään pääsin ihan paikan päälle katsomaan minkälainen ihana kultapoju siellä odottaakaan! Hissuksiin olen tästä asiasta ollut, ainoastaan Nikon lisäksi pari ihmistä on tästä hankinnasta tiennyt, kun alkuun jännitettiin saadaanko kimppa kasaan. Vähimmäismäärä tavoite on saavutettu jo ennen helmikuuta, joten tänään pidettiin sitten perustamiskokous sekä samalla ensimmäisen vuoden kokous ja päätettiin mitä Oliverin kanssa aletaan nyt tekemään.


Aivan hurmaava ihana poika kyllä on eikä kyllä kummoisempi ole hänen kaverinsakaan, juuri ruunattu Väiski-poika. :) Olivat kuulemma jo eilen karanneetkin (Väiski hajottanut tallin ulkoseinässä olevan oven, josta pääsee pihattokatoksen sisälle), mutta Oliver on kuulemma harvinaisen halinalle että oli tullut aika sukkelaan takaisin.

Oliver vaihtaa tallia tässä alkukevään aikana ja alkaa siellä harjoittelemaan isojen poikien juttuja ja toivottavasti pääsee toukokuussa ensimmäisiin näyttelyihinkin! Teen pojasta erikseen vielä oman esittelysivun, mutta tässä pieni infopaketti. :)

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Messuilla käyty

Perjantai oli sellainen päivä että huhhuh. Heräsin vasta 8 aamulla (oikeastaan me kaikki herättiin) vaikka puol 9 olisi pitänyt lähteä jo hakemaan seuralaista kyytiin. En loppupeleissä ollut kuin puoli tuntia myöhässä alkuperäisestä aikataulusta, joten matka Helsinkiin alkoi. Alkuun meinattiin, että oltaisiin tehty videopostaus, mutta meidän jutut on sellaiset ettei kaikkien korville sovi joten jätettiin postaukset tekemättä. :D Kuvia tuli räpsittyä järkkärillä vähän reilu 600 + puhelimella reilu 100 ja pari videota, kun kameran akku teki jälleen tenät.

Heinolan jälkeen aika tyypillinen ajovauhti - kyllä se välillä kävi jo sakkorajojenkin puolella. Hups :D



Paljon oli nähtävää niin GoExpon kuin ihan hevospuolellakin. Koko aamun olin miettinyt, mitä Ressulle ostaisin ja olin jopa torstain ja perjantain välisenä yönä nähnyt unta, että olin hankkinut Ressulle petroolinsiniset pintelit ja sellaisethan olisi messuilla ollut myynnissä Horzen pisteellä, mutta lopulta päädyin jättämään hyllyyn ja ostin pari pussia hevosnameja - herkkupylly kiittää. ;) Tuli katseltua myös itselle jotain, mutta jotenkin en saanut aikaiseksi sovitella mitään, joten eipä mitään ihmeempiä mukaan tullut. Täytyy kyllä hommata joku ratsastusliivi nyt kevätkeleille, kun takki on aika hiostava aina keväisin.


Hän oli vähän eläväisempi kaveri :D Tuli ihan Ressu huonoina päivinä mieleen.
Horzen pisteeltä

 Oli siellä myös alpakoita. Tuo pörröpää kyttäsi mua jotenkin pahasti koko ajan - pelottava eläin. :D

Olin odottanut itse tosi paljon viikinkihevosia. Upeita Vuonohevosia esitettiin valjakossa sekä ratsain. Eniten vain ärsyttää, kun kameran putki alkaa sanomaan itseään varmaan irti, kun ei meinaa edes urheilumodella pysyä enään liikkeen perässä, joten pahoittelut vähän rakeisista kuvista.




Tämä oli ihan supermakea! 
Illan Small Tour 125cm luokka aiheutti kylmiä väreitä, kun pieni tila ja tiukkoja käännöksiä ratsukot teki, jotta pysyvät sallitun ajan sisällä. Ei musta tuohon hommaan olisi, kouluratsastus on kyllä ehdottomasti mun juttu. ;)





Paljon kieltäytymisiä tuli monella ratsukolla, mutta hienoa ratsastusta nähtiin ja suomalaiset pärjäsi tosi hyvin että sijoituksiin saakka ylsivät. :)
Todella mukava kokemus oli, vaikka vain perjantaina kävinkin. Täytyy uudelleen lähteä, vaikka ihan pariksikin päiväksi. :)

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Back to basic

Jokaisen ratsastajan pitää aina palata niihin perusjuttuihin, joita ei voi tehdä liikaa. Lähdettiin Ressun kanssa sillä periaatteella liikenteeseen, että koko ajan takaosan tulee polkea kunnolla ja mun täytyy istua kunnolla. Ei olla laukattu nyt pitkään aikaan, kun olen halunnut keskittyä omaan istuntaan ja siihen missä jalat, kädet sekä katse menee. Tuo kolmikko tekee istumisesta vaikeampaa ja laukoissa korostuu juurikin mun oma vinous niin paljon, ettei tosikaan. Nyt oon vaan yksinkertaisesti palannut niihin perusteisiin ravissa ja käynnissä, jotta lihaksisto muistaisi taas sen suoruuden ja lonkan kireydet helpottaisi sitä kautta. Nyt on ravissa istuminen parantunut huomattavasti! Etenkin kun rentoutan jalat totaalisesti (vatkaa jos on vatkatakseen) ja sitä kautta lähtenyt keskivartaloa laittamaan töihin, on jalat pysyneet paikoillaan ilman ylimääräisiä puristamisia. Pääasiana ollut, etten purista reidellä tai polvella ja jotta jalka pysyy suorana omalla paikallaan ja asennossa. 
Mukamas rankkakin treeni ;)
Alkuverkan jälkeen aloin mielessäni kasaamaan itselleni koulurataa, joka tehtiin kokonaan käynnissä sekä ravissa. Niinsanottuun lopputervehdykseen kun tultiin, lähti Ressu ensimmäisellä kerralla karkuun ja ei muutakuin uudelleen herra kuulolle ja siitä takaisin. Ei ihme että Ressun omistaja sanoi pullaponin olevan valkoisten aitojen kammoksuja. :D
Melassisiirapit huulissa :D
Tänään alkoi myös tallivuorot. Oikeastaan ne alkoi jo viime viikolla, mutta tänään kävin tekemässä päivätallin ja vielä olisi illalla mentävä uudelleen. Huomenna aamu- ja päivätallit. Samalla sitten Ressun liikutus, kiirettä pitää! :) Tilanteisiin on tulossa isojakin muutoksia, mutta ne pysykööt hiljaisuudessa kunhan kaikki ensin varmistuu. Mutta unelmien saavutus on koko ajan vain lähempänä, etenkin jos asiat menee suunnitellusti.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Huomenna messuillaan!

Huuomenna on sitten ensimmäinen kerta bloggauksen aloittamisen jälkeen kun edustan blogistina messuilla! Jännittää ihan kamalasti, mutta kyllä se tästä. :) Piti ihan muistilista tehdä, että muistaa kaiken ottaa huomenna mukaan, kun on täältä Jyväskylästä aika mukava matka Helsinkiin ja jos jotain tärkeää jää kotiin niin sitten ottaa päähän.


Tällä viikolla Ressun kanssa on mennyt oudon hyvin. Ei yhtään minkäänlaista riekkumista kentällä eikä kavereiden perään huutelemista. Antanut jopa kiinni tarhassa, paitsi tänään koitti kyllä onneaan muttei voinut herkuilta kieltäytyä kun varsa oli apajilla turhankin ronskina. ;) Tiistaina Ressu oli tosi laiska, mutta jalalle suhteellisen herkkä. Ei onneksi mikään eteenpäin potkittava mutta tahmainen. Paljon tehtiin väistöjä ja taivutuksia ja käynti-ravi -siirtymisiä suhteellisen nopealla temmolla, että vertyisi ja tulisi nopeammaksi jalalle. Laukat on jäänyt vähemmälle kun kenttä oli tiistaina suhteellisen liukas ja mun istuntaongelmat nousee esiin etenkin laukoissa Ressun ollessa tuollainen muuli. :D

"Et sä mihinkään karkaa, enkä mä taatustikkaan ala sulle poseraamaan!" 1.3.2016
Tänään sitten oltiinkin jalalle niin äärettömän herkkänä ettei tosikaan. Heti meni herralla niskat nurin jos jäin liikaa puristamaan. Kivat raviväistötkin saatiin aikaiseksi, kun herra malttoi keskittyä töihin eikä hölmöilyihin. En sitten tiedä, johtuuko tuo Ressun hyväntuulisuus kun ollaan omistajan kanssa otettu ehdollistaminen käyttöön, ettei tarhasta haettaessa riekkuminen tule tavaksi. Kyllähän tuollainen herkkuahteri muuttuu aikamoiseksi työmyyräksi, kun tietää että melassivesi ja parit namit odottaa tallissa, kunhan hommat on tehty kunnialla loppuun. ;)

Nyt väriä pesemään pois ja valmistelemaan huomista. Nähdään messuilla! :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...