Sivut

torstai 12. toukokuuta 2016

Myrskyn merkit ilmassa

Postauksen kuvat otettu 5.6. Ensimmäisiä kuvia tässä postauksessa

Olipahan päivä taas. Ensin aamu- ja päivätallit, siitä suoraan Ressun liikutukseen. Tallilla tuuli puuskissa välillä niinkin kovaa vastapalloon, ettei Ressu pystynyt kunnolla ravissa etenemään. Varustaessa mietin, ottaisinko hetkeksi liinan päähän mutta jätin liinan talliin ja lähdin kentälle. Hevoset oli siirretty takaisin talvitarhaan ja Ressuhan tietenkin tammojensa perään huusi ja kävi aivan ylikierroksilla koko ajan. Tuntui, ettei herra meinaa pöksyissään pysyä ja alkuverkka meni tappelun merkeissä. Oikea kylki oli kova kuin kivi eikä millään mennyt alkuun pohjeavut läpi ja Ressu kyttäsi aivan kaikkea mahdollista.
Tämän päivän treeni oli aikalailla tätä - Ressu kyttäsi ja yritti lähteä livistämään. 
Juuri kun olin saanut verkattua kyljet auki ja Ressu oli hyvin kuulolla, tiputettiin uusi pommi - kolmas tamma tuli kesäksi laitumelle ja toivat tamman kentälle moikkaamaan Ressua. Herra päätti sitten pomppia pystyyn ja rallattaa tasajalkaa hyppien pitkin kenttää. Oli kuskilla piteleminen ja tallin omistaja kysyikin, että hakeeko narua tms että saadaan Ressu pysymään paikoillaan edes hetken. Ilman onneksi pärjättiin, kun naru olisi vain provoisoinut entistä enemmän ja päätin vain jumpata uudelleen herran kuulolle. Johan oli homma - Ressu puri kuolaimeen ja meni älyttömän vahvaksi edestä samalla kytäten omia tammojaan vieraan tamman kanssa laitumella. Tulokas sai huutia vanhemmalta tammalta, jonka jälkeen Ressu onneksi rauhoittui ja rentoutui että pystyttiin jatkamaan suunnitellut treenit loppuun.

Laukoissa Ressu oli pitkä kuin nälkävuosi mutta laukka itsessään pyöri todella hyvin ja säädeltävyys oli ihan huippua verrattuna viime viikkoon treeneihin, joten annoin pitkänä olemisen anteeksi. Pääasia että oli edestä kevyt ja pyöritti laukkaa ilman tuuppaamista. Ravi muuttui tammojen laitumelle siirron jälkeen ihan uusiin sfääreihin, otettiin parit lisätytkin kun jätkä paineli niin makeilla askelilla oikein kunnolla työntäen takaa! Tähän oli hyvä lopettaa ja päästää jätkä akkojen kanssa laiduntamaan ensimmäistä kertaa tälle kesälle. :)


Viikonlopulle ollaan sovittu korvaavia päiviä, joten toivotaan hyviä kelejä ja rauhallisempaa mutta ei laiskaa Ressua. ;)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Onhan kommenttisi asiallinen? Tarkistan jokaisen kommentin, enkä julkaise sellaisia, jotka ovat sisällöltään ulkopuolisia loukkaavia enkä muitakaan asiattomia. Tälläiset voi laittaa minulle suoraan fb:ssä tai sitten blogin sähköpostiin.

Minä kiitän kommentistasi! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...